Kalastusalue edustajia puuttuu kuudelta alueelta piirissä

Hei!

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiirin alueelta puuttuu vielä muutamilta alueilta edustajat, ohessa ja kartta josta käy ilmi kalastusalueet joille kaivataan edustajia.

Nykyisten kalatalousalue–edustajien valtakirjojen voimassaolo päättyy.
SVK:n hallitus on (5/24 kokouksessa) päättänyt kalatalousalue-edustajien nimeämisestä sekä ehdoista edustajana toimimiselle.
Piiri tulee nimeämään kalatalousalue-edustajien toimikaudet jatkossa kolmeksi vuodeksi kerrallaan kahdelle edustajalle kuhunkin kalatalousalueeseen.
Uudet valtakirjat kumoavat vanhat käytössä olleet valtakirjat. Ensimmäinen kausi on vuodet 2025-2027
Kaikilla edustajilla tulee olla käytössä sähköposti sekä valmius osallistua kokouksiin myös etäyhteydellä. Edustajien välisen kanssakäymisen tehostamiseksi piiri järjestää edustajille vuosittaisen tapaamisen, jossa edustajat tutustuvat toisiinsa ja saavat vaihtaa kokemuksia sekä suunnitella yhteisiä esityksiä.
Tarkemmat ohjeet edustajana toimimisesta löytyy liitteestä ”SVK.n ohje kalatalousalue-edustajana toimimiseen” sekä kartta.


Tällä hetkellä kaikkiin kalatalousalueisiin ei ole saatu edustusta ja haemme niihin edustajia Jos seurastanne löytyy sopiva henkilö tähän tehtävään, pyydetään ottamaan yhteyttä
Kala-ja ympäristötoimikuntaan Jari Jamalaiselle. jari.jamalainen@gmail.com

Puuttuvat kta-edustajat (numerot viittaavat oheisen kartan numerointiin)
8. Hauhon reitin kalatalousalue 2 edustajapaikkaa
4. Kokemäenjoen yläosan kalatalousalue 2 edustajapaikkaa
2. Lopen kalatalousalue 1 edustajapaikka
12. Längelmäveden kalatalousalue 1 edustajapaikka
10. Näsijärven kalatalousalue 1 edustajapaikka
1. Tammelan-Tarpianjoen kalatalousalue 2 edustajapaikkaa